markku tyry

Olen keksinyt puhelinkioskin.

Olen keksinyt puhelinkioskin, jonka tarkkaavaisimmat lukijat hokasivat jo otsikosta.

 

Semmoisen uusvanhan keksinnön, mutta uudella käyttötarkoituksella.

Muuten saavat olla perinteisiä, mutta vanhat höyrymallin puhelimet niistä olisi poistettu.

 

Tuonne ihmiset saisivat mennä puhumaan rauhassa matkapuhelimillaan, Eriksoneilla Samsungeilla, ja muilla Nokian kilpailijoilla.

 

Siellä voisi puhua häiritsemättä muita.  Kioskin eteen voi toki muodostua jonoja, joka on tietenkin ärsyttävää.

Jos joku innostuu puhumaan pitkään, voisi jonottaja koputella, tai potkaistakin kioskin seinään, ja suunliikkeillä huutaa: Lopeta jo perkele, mulla on kiireinen puhelu.

 

Kioskeja pitäisi ripotella kaikkialle, koska kysymys on matkapuhelinversio- kopista. 

Jopa yllättävää puhelua varten, jonka joutuu ottamaan vastaan, pitäisi olla kioski vähintään sadan metrin säteellä.

Ei sieltä kuitenkaan soita kuin joku kännykkäliittymän myyjä, ettei siinä mielessä ole tärkeää vaikka ei vastaisikaan.

 

Tämä keksintö on sillä tavalla merkittävä, ettei tarvitsisi kerätä sopivia puhelinkolikoita, vaan voi puhua rauhassa niin kauan kuin haluaa, jos vaan puheaikaa on.

 

Joo, tuota, oonhan mää keksinyt katiskankin ja pakoputken uudestaan, mutta siitä joskus toiste.

 

Ps. Ei tää ollu mitenkään vaikee keksiä, mutta piti sitä hetki pohtia juu...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tein vaan Kärnät, eli ensimmäinen kommentoija omaan blogiin.
Täällä ei ole mitään nähtävää, voitte hajaantua.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hätistele, mutta mehän tulemme, jos tykkäämme.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minä en koskaan häädä asiattomia pois.
Vain ne, joilla on liikaa asiaa.

Toistaiseksi kenelläkään ei ole ollut blogeissani liikaa asiaa. Ne saavat varsin vähän osallistujia, ja sen kyllä tavallaan ymmärrän...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Asemilla ja junissa olisi tarvetta. Junassa voisi olla myös kännypuheluvapaat osastot.
Innovaatio kemianteollisuudelle. Sellainen aine joka laukaisee hälytyksen kun siihen osuu pissaa. Hissejä varten. Ja niitä uusia puhelinkoppeja.

Johan Lom

Voisihan sen oven kuitenkin tehdä kolikolla avattavaksi, niin jonoja olisi vähemmän ja ylläpitokustannuksia saisi katettua ilkivallan korjaamisia varten.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Jotenkin musta tuntuu, että tuo puhuminen puhelimeen on vähentynyt paljon. Puhelinta kyllä näprätään, muttei siihen puhutaan vähemmän kuin ennen.

Joku oli rakentanut yhden hengen saunan vanhaan puhelinkioskiin. Se on suomalaista innovatiivisuutta parhaimmilaan .

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Jostakin olin lukevinanikin, että puhelinta käytetään jo 80% muuhun käyttöön, kuin puhumiseen.

Teppo Nygren

Kierrejohto on puhelinkopissa erittäin tärkeä. Kierrejohtoa on näet mukava kiertää etusormen ympärille samalla kun puhuu puhelimeen. Kotitalouksissa, missä joitain puheluita joutuu menemään vessaan puhumaan olisi puhelinkoppi oivallinen ratkaisu varatun vessan ongelmaan. Puhelinkoppiin voisi sijoittaa wc-istuimen ja jos vessa on varattu, niin voisi mennä puhelinkoppiin tekemään tarpeensa.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Teräsmies tarvitsee pukukopin. Hyvä idea.

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Kunhan noihin kioskeihin ei vaan asennettaisi käsipyyhetelinettä.

Muuten hyvÄ keksintö, joko pistit patenttihakemuksen vetämään?

Käyttäjän MikaelJaakkola1 kuva
Mikael Jaakkola

Näitä löytyy kyllä maailmalta, ja yllättävää kenties, niin varmaan eniten maailman ex-suurimman matkapuhelinvalmistajan tuotekehitystiloista - jopa melko lailla tuon näköisiä kuin tuo tuossa kuvassa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jospa seuraavaksi keksisit puhuvan kopin.

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat